Kisojen jälkeen

Lupasin kertoa miten kroppa reagoi Lahden kisarutistukseen ja minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia mulla on kisalavojen suhteen, vai onko edes. Kisoista on mennyt puolitoista viikkoa, mutta tuntuu, että aikaa olisi kulunut enemmänkin.

Lahdessa olin ottanut oppia edelliskerrasta ja panostin kisojen jälkeen juomapuoleen toden teolla. Kisakunnossa kroppa käy niin kuivissa olotiloissa, että nesteytyksestä kisojen jälkeen kannattikin huolehtia. Aloitin ensin puolen litran vesipullolla lavan takana. Se pullo tyhjentyikin kamoja pakatessa ja messualueelle päästyäni rupesin vetämään 1,5 litran vesipulloa. Pari litraa menikin varmaan puolessatoista tunnissa. Ja sen jälkeen en enää pysynyt laskuissa mukana paljonko vettä meni. Ylläpidin veden siemailua tasaisella tahdilla aina iltaan asti.

Hyvä olo.

Veden avulla vältin sen kamalan nääntyneen olon, joka Jyväskylän jälkeen iski yllättäen. Ruuan syönnissäkään mulle ei tällä kertaa tullut yht'äkkistä stoppia niin kuin edelliskerralla. Pystyin syömään aika tajuttoman määrän ruokaa. Ihan alkuun söin niitä hotelliaamiaiselta keräämiäni riisipiirakoita. Sitten meni yksi pikuinen burgeri (joka oli maun puolesta vähän pettymys), kylmä roiskeläppä (makunsa puolesta onnistunut valinta, vaikkakin vähän koominen valinta :D), piirakkaa, hitusen namuja ja mitä nyt satuin vain keksimään, mitä haluaisin pitkästä aikaa maistaa. Automatkalla kotiin tuhottiin yksi Ben&Jerrys ja ainakaan nälässä en loppupäivää elänyt! :D

Kisojen jälkeen siskon tekemää sapuskaa, namii!

Ja siskon paistamia suussasulavia lettuja!

Vatsaa ei kivistänyt yhtä voimakkaasti kuin viimeksi, mutta vähän tukala ja pönäkkä olo oli toisinaan. Vaikutti myös, että jotkut ruoka-ainekset olivat myös kova pala ruuansulatuselimistölle. Palautumisviikko alkoi joka aamu kuitenkin perinteisellä kaurapuurolla, vaikka annoinkin itselleni vähän vapauksia syömisien suhteen. Kävin esimerkiksi ulkona syömässä.

Viime viikko meni täysin ilman kuntosalilla riehumista ja olen ylpeä, että maltoin antaa kropan palautua kovasta urakasta. Reidet olivat taas kisojen jälkeen kuin jyrän alle jääneet. Ihan kuin olisin tehnyt jonkun hullun jalkarääkin ja domssit vaan kestävät ja kestävät päivästä toiseen... Puolessa välissä viikkoa kävin hieronnassa jalkojen käsittelyssä ja se oli hyvä veto. Olihan se vähän tuskallista, mutta siitä ne kintut sitten vetreytyivät pikku hiljaa. Ainoat viralliset liikuntasuoritukset viime viikolla painottuivat metsälenkkeihin siskon ja koirien kanssa. Luonnossa liikkuminen oli kivaa vaihtelua ja maastossa lihakset saivat hellää ja erilaista ärsykettä. Vielä olisi haaveena ihan sellainen kunnon valleusretki tänä syksynä...

Koiraterapiaa ja verisuonia.

Vasta viikonloppuna voimat alkoivat olla taas kasassa ja vähän teki mieli jo lähteä painoja heiluttelemaan. Pidin kuitenkin pääni ja odotin maanantaihin. Kärsivällisyys palkittiin. Kyllä lähti nimittäin pystypunnerrukset ihan uudella energialla ylöspäin. Olen kuitenkin joutunut tyytymään siihen, että voimatasoni eivät ole heti maksimeissa. Olen keskittynyt lihassupistukseen ja lykännyt sen mukaan niin paljon painoa kuin tekniikka sietää laittaa. Turvallisuutta ei riskeerattu ennen kisoja, eikä ole tarkoitus riskeerata nytkään. Kovaa treenaminen jatkuu ja painot nousee progressiivisesti.

Tällä hetkellä mulla on siis reverse-diet menossa ja treeniohjelma on uudistettu. Treenijako on erilainen ja suoraan sanottuna uusi ohjelma on virkistävää vaihtelua! Ensimmäinen punttikerta kisojen jälkeen upposi todella hyvin. Sain hyvän tuntuman kohdelihaksiin ja keskityin aktivoimaan juuri niitä lihaksia, joita olisi tarkoitus kehittää. Seuraavana päivänä minua vastassa oli tuttu lihasjökki, joka kyllä kertoi mitä lihaksia edellispäivänä tuli treenattua.

Back to basic.

Uusi treeniohjelma korkattu!

No mitenkäs ne tulevaisuuden suunnitelmat? Kieltämättä kova hinku kisaamiseen jäi... Mielessä pyörii jo ensi kevät, joko silloin? Sanotaanko vaikka näin, että tavoitteellinen treenaaminen jatkuu ja on hyvin todennäköistä, että lavalle mennään vielä uudestaan. Aikaisintaan ensi keväänä ja myöhäisintä aikaa tuskin vielä onkaan. Mutta hyvin todennäköistä on, että kisaaminen jatkuu. Sitten kun päätökset on lyöty lukkoon niin kerron taatusti! Nyt täytyy kartoittaa vähän resursseja ja priorisoida. Saan kilpailla vielä ensi vuoden juniori-sarjassa, minkä takia houkutus pikaiseen paluuseen kisalavoille on kova. Haluaisin nimittäin hyödyntää aikani junnuikäisenä vielä kun voin.

Mahdollinen lavallepaluu on innoittanut minua keskittymään entistä tarkemmin kuntosalilla. Haluan, että ne kohteet fysiikassa kehittyvät, jotka ovat kisafysiikan kannalta olennaisimmat ja joissa mun täytyy kehittyä. Eli suoraan sanottuna lisää lihasta tiettyihin kohtiin.

Kun lähdin kisaamaan, lähdin hakemaan kokemuksia. Nyt olen saanut niitä kisakokemuksia. Jokin tässä touhussa viehättää... Onko se itsensä kehittäminen? Vai menestys? Kilpailuhenkisyyteni? Itsensä likoon laittaminen niin kokonaisvaltaisesti? Itsensä haastaminen? En osaa sanoa... mutta nyt näyttää siltä, että kun annoin lajille pikkusormen se ei vienyt ainoastaan kättä vaan koko kropan... Eli vähän näyttäs siltä, että body fitneksestä taitaa tulla vähän pidempiaikainen harrastus.

Tää fiilis!!

Ja ai niin! Näin Nordic Fitness Expon messualueella yhden lajin todellisen ammattilaisen! Tapasin Nicole Wilkinsin! Niille ketkä eivät lajista niin paljoa tiedä, Nicole on lunastanut itselleen mm. body fitneksen IFBB figure olympia-tittelin. Parikin kertaa itseasiassa. Hän on myös USA:n mestari lajissaan. Olin ihan häkeltynyt jutellessani Nicolelle. En harrasta fanittamista, mutta tämä jenkkimimmi aiheutti minussa ihailua. Wou.
Jos kiinnostaa, niin vilkaiskaa Body-lehden tekemä haastattelu Nicolesta täältä.