Onko dieetillä kiukkuinen?

Hehee. Aihe, josta vaivoin uskallan kirjoittaa. Olenko dieetillä kiukkuinen? :D Kehtaako sitä nyt edes myöntää... Huijaisin jos sanoisin etten ole, mutta valehtelisin, jos vastaisin, että koko ajan.

Tässä viime viikkojen aikana tajusin eräs päivä, että ärsyynnyin pienestä asiasta yhtäkkiä. Käpy kuumeni nollasta sataan ihan hetkessä. Olin yksin liikenteessä ja juttu oli yhtä mitätön kuin, vaikka se kun hiukset jää auton oven väliin. Ei niin sanotusti kenenkään syy. Ärsyttävä pikkuinen juttu vain.

No siinä mä sitten jurputin jonkin aikaa ja syytin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä (paitsi tietysti itseäni :D). Hetken yksin istuttuani rupesin pohtimaan, että mikä mua oikeasti vaivasi tai suututti. Tykkään pohtia miksi joku asia saa minut tuntemaan sitä mitä tunnen. Tahdon löytää ja nimetä sen tunteen. Pelkkä kiukkuinen ei riitä. Olenko kenties väsynyt, turhautunut, pettynyt, vai mitä? No tällöin päädyin siihen, että olotilani oli monen tekijän summa. Työt, vähäinen vapaa-aika, oman ajan ja tilan puute, nälkä, väsy jne...

Jos olen pahalla tuulella, yleensä syön ihan ensimmäisenä. Ja monesti se on juuri se mikä auttaa. Toinen hyvä keino on nokoset. Tai treeni! Mutta nyt kun on dieetti käynnissä, niin ei sitä syödäkkään ihan milloin vaan. Vaikka olisi kiukkuinen ja tietäisi, että verensokerin nostatus tekisi ihan hyvää. :D

Että joo. Kyllä mä koen olevani kiukkuisempi useammin dieetin aikana kuin epädieetillä. Mutta en jatkuvasti! :D Valitettavasti kanssaeläjät, läheisimmät ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä päivittäin saattavat nähdä mun kiukutteluhetket lähietäisyydeltä. Yritänkin kiukutella vain yksin ollessani. Tai edes olla purkamatta kiukkua muihin. Ei kiukun syy ole kenenkään muun ihmisen. Murut pöydällä vain sattuvat ärsyttämään tavallista enemmän, varsinkin jos ne eivät ole mun jäljiltä. Ja eihän multa mitään ruuan muruja edes jää pöydille. Hyvä ettei tule lautasia nuoltua aterian päätteeksi. :D Eikä ruokavalioon tällä hetkellä kuulu mitään mitä voisi murustella. No ehkä se Quest Bar, mutta voin olla varma, että siitä herkusta ei jää kyllä mitään ylimääräistä. :D

Huomaan myös, että mua ärsyttää, että mua ärsyttää. :D Eli. En halua olla ärsyyntynyt tai kiukkuinen, mutta sitten kun olen, niin eihän se ole kivaa. Kukapa nyt haluisi olla kärttyinen? :D Voi olla, etten ulkopuolisen silmiin vaikuta kärttyiseltä ja se on ihan hyvä juttu jos en vaikuta! :D Mutta koen, että jos normaalisti Ilona olisi super-positiivinen, eloisa ja sosiaalinen, niin dieetti-Ilona on normitason alapuolella. Olen omien iloisuus-standardieni alapuolella. On kuitenkin huojentavaa, että tämäkin on vain väliaikaista.

Tietysti tämä kiukkuisuus-homma voi liittyä myös hormoneihin. Niin naiset ja niiden mielialat. Naiset ja niiden "se aika kuusta"-jutut. Mietin, että olenko nyt alttiimpi ja herkempi kuukauden tiedätte kyllä mille ajankohdalle, kun olen dieetillä. Kyllä näitä päiviä on varmaan hauska mummona kiikkustuolissa muistella: "Silloin kun minä olin nuori ja sillä kisadieetillä ja olin ihan äkäinen muija vaan..." :D

Olen myös vakuuttunut, että tilanne helpottuu, kun pääsen töiden loputtua palaamaan omaan kotiin. Kesätöiden ajan olen pyörinyt porukoiden nurkissa ja välillä äkkilähtö kotiin Jyväskylään viikonlopuksi on todella ollut tarpeen. Mulla on ihanat vanhemmat, mutta onhan se selvää, että kun kolme aikuista ihmistä on saman katon alla, niin toisinaan voi olla vähän ahdasta. Minä ainakin tarvitsen välillä ihan sellaista omaa rauhaa ja yksinoloa. Hengailua omissa oloissani. Koitetaan jaksaa vielä muutama viikko, niin porukatkin pääsee eroon tästä fitnesshirmusta. :D

Nyt kun olen tätä mun toisinaan esiintyvää kiukkuisuutta pohtinut, olen alkanut päästä siitä yli. Nytkin mua ihan huvittaa koko aihe. Mutta ollaanpa kuitenkin rehellisiä. Koen olevani herkempi mielialan muutoksille dieetin aikana. Joo tuo oli hyvin sanottu. Saatan nimittäin muuttua salaman nopeasti myös mutrusuusta päivänsäteeksi. Täytyy nyt vaan asennoitua niin, että positiivisuus-moodi on tietoisesti päällä. Kai se on ihan normaalia elämässä muutenkin, että joskus on vähän reippaampia ja iloisempia ajankohtia ja välillä kiehuu kiukkuisena. :)

Laitetaanpa vielä muutamat iloiset kuvat tekstin yhteyteen, ettei kellekkään vaan jää mielikuvaa äkäisestä fitnessmuijasta dieetillä. :D

Glitter, my new cooperation partner!

Meinas kyllä proteiinijuomat lentää kaaressa ulos, kun huomasin, että Glitterin pr- ja pressivastaava oli ottanut minuun yhteyttä. Kysymys kuului kiinnostaisiko minua tehdä yhteistyösopimus Glitterin kanssa. Ai että kiinnostaako?? Ei tarvinnut kyllä hetkeäkään jahkailla, meikä on niin messissä! :D

Glitteristä löytyi kesäinen kukkapantakin.

Tämä oli kuin pikku tytön unelmien täyttymys. Olin ehkä joskus haaveillut, että olispa huikeeta jos, joku makea liike, kuten Glitter, olisi yhteistyössä. Ja sitten tulee tuo yhteydenotto! Kuin lahja taivaasta! :D Nyt tuo ihana korujen aarreaitta avasi minulle ovensa, joten tiedänpähän mistä kisahärpäkkeet jatkossa löytyvät. Ihanaa, fitnessmuijalle vähän lisää säihkettä kehiin!

Tästä se kaikki sitten lähti...

This makes me happy

Mitäs mä nyt kertoisin. Tai mistä aloittaisin! Eilen pakkasin itseni junaan ja matkustin taas Tampereelle. Ennen virallisia asioita pyörin vähän Body Actionilla. Kotiin ostin maisteltavaksi kolme eri makuista Quest Baria, joita en ole vielä aikaisemmin kokeillut. Vanilla Almond Crunch suli ihanasti suussa, mutta ei ole kyllä S'moresia voittanutta!! :D

Ennen treenejä menin käväisemään valmentajan luona. Mua jotenkin jännitti mennä näyttämään mikä kunto on tällä hetkellä. Jännittävää kuulla "tuomio". Varmaan sen takia, että asetan itselleni paineita. Itse olen jo niin turtunut ja sokaistunut, etten aina ymmärrä mikä on tilanne. Mielestäni näytän ihan luikulta ja olen vaan laiha. :D Huomaan, että toisten näkökulmat ja mielipiteet auttaa. Saa uutta perspektiiviä ja osaa ehkä tarkastella kokonaisuutta kaumpaa. Saa puhkaistua oman pienen fitnesskuplan ja näkee asiat realistisemmin.

No mutta mites se "tuomio"!? Voisinkohan olla enää onnellisempi??? Olen kuulema k i r e ä. Jes! Ruokaahan mulla on ihan älyttömästi. Siis dieettiläiseks. :D En mä sitäkään aina ihan oikeasti tajua. Riudun muka dieetillä, mutta todellisuudessa syön paljon enemmän kuin ehkä osa kohtalotovereista. Saan olla siitä kyllä kiitollinen!:) Ruoka- ja treeniohjelmaan ei tehty mitään muutoksia. Muutoksille ja ruuan vähennyksille ei ole nyt tarvetta, kerran näin hyvin tämä nykyinen muoto pelittää. Eli nyt vaan ylläpidetään kuntoa, kiristytään ja viimeistellään! Ja tietysti tankataan.... ;)

Tankkauspäivän herkkuja.

Sain kyllä kunnon ravistelun itselleni. Tajusin taas kuinka hyvin mulla on asiat. En tee yhtäkään aerobista varta vasten, mulla on hiilaria arkena joka päivä, mulla on banaanikin! Ja tänään on jo kolmas tankkaus dieetin aikana. Ja kiristyn. En mä sitäkään ite ihan hoksaa. Kuvista sen eron sitten helpoiten yleensä huomaa. Okei, mutta takas treenipäivään!

Menin taas yhteistreeneissä rinta-olkapää-ryhmään. Olin viimeksikin, mutta kun halusin nytkin, niin miksei! Sain hyviä muistutuksia oikeaan tekniikkaan ja kannustavaa palautetta. Oli kyllä hullun hyvä treeni! Siihen päälle sitten vielä yhteisposeeraus. On se vaan muuten rankkaa. Mulla tuli reidet ihan kipeäksi siitä pullistelusta ja selän ojentajalihakset on huutaneet lepoa kaiken sen rangan notkistelun jälkeen. Harjoittelin jo tukka auki, että osaan sitten heilauttaa hiukset lavallakin pois edestä. :D

Oli kiva nähdä tuttuja ja jakaa fiiliksiä muiden dieettiläisten ja treenaajien kesken. Olin ihan onnesta soikea, koska sain niin hyvää ja realistista palautetta päivän aikana. Sain sellaista luottoa ja varmuutta, että kyllä tästä vielä hyvä paketti tulee! :)

Tänään mässäilen kaikkea ihanaa. Sitä samaa riisipainotteista mitä edellisilläkin tankkauspäivillä, mutta kun en voi mitään, että riisipiirakat uppoo niin hyvin... :D Odotan kyllä innolla jo huomistakin. Löysin nimittäin uusia hyviä treenibiisejä ja haluan kokea taas miten tankkauksen jälkeen kulkee! Voin myöhemmin sitten kertoa noista fyysistä ja fysiologisista huomioista, joita olen tehnyt tankkauspäiviin liittyen. Esim. kuinka suuri painon heitto viimeksi oli, kun kroppaan "vähän" kertyi nesteitä... :D 

Psyykkistä valmistautumista

No johan nyt jymähti. Liitto ilmoitti, että junioreiden MM-karsinta on vasta Lahdessa, joten Jyväskylässä ei ole junnu sarjaa ollenkaan. Mikä pettymys! Olin niin odottanut, että pääsen kisaamaan ekat kisat junnuna. Ei kai tässä muu auta kuin hypätä yleiseen sarjaan susien syötäväksi. Ahdistaa, kun kuvittelen mielessäni kuinka täyttä lavalla tulee olemaan. No ei voi enää mitään. Yleiseen  sarjaan on ilmoittauduttu ja pääsen kuitenkin Lahdessa tenava-osioon! :)

Aikaisemmissa urheilusuorituksissa, tarkemmin sanottuna kilpailusuorituksissa, olen voinut luottaa siihen, että kun teen parhaani, niin pärjään tai että se riittää. Esimerkiksi Cooperin testi. Toissa kesänä juoksin Cooperin ja siinähän tulos tulee vain itselleen ja kaikki juoksijat ovat ns. voittajia. Kilpailin ihan itseäni vastaan. Minua jännitti aivan sairaasti. Vaikka kanssajuoksijat eivät olleet mitän kilpakumppaneita. Jokainen oli suorittamassa itselleen. Syke hakkasi lähempänä kahtasataa kuin satasta jo ennen kuin aika napsahti käyntiin.

Juoksin hullun kovaa. Olin laskenut etukäteen kuinka nopeasti jokainen kierros on juostava jos haluan saada kolme tonnia täyteen. Kun 7 kierros pyörähti käyntiin ja katsoin sykemittarin aikaa, tiesin, että pääsen tavoitteeseeni. Juoksin 3035metriä 12 minuutissa. Se oli myös ensimmäinen ja ainut kerta, kun olen oksentanut urheilusuorituksen jälkeen. :D

Tiesin, että kun annan kaikkeni niin pärjään. Kun vain yritin parhaani, sain olla tyytyväinen lopputulokseen. Vaikka kaikissa juoksukisoissa ja kuntotestitilanteissa minua on jännittänyt aina ihan älyttömästi, olen tiennyt, että kun teen täysillä ja parhaani, voin olla tyytyväinen.

No mutta nyt. Nyt olen rehkinyt kisatavoitteen eteen. Olen sitoutunut projektiin. Olen omistanut paljon aikaa ja toiminut suunnitelmallisesti, jotta reenit ja ruokavalio istuvat elämääni. En ole poikennut ruokaohjeista, (paitsi sairaana hieman, kun täytyi saada vain jotain ravintoa elimistöön), enkä ole lipsunut dieetillä. En ole missannut yhtäkään treeniä (paitsi taas kipeänä ollessa ja sen verran mitä jouduin alaselkä-pakara -akselia lepuuttamaan). Olen ollut tosi tunnollinen. Sairaana ollessakin pohdin, että haittaakohan jos poikkean vähän, kun ei mikään ruoka maistu (paitsi puuro ja hedelmäsalaatti :D ) ja onkohan ok jättää treenit välistä? Oli todellakin ihan ok.

Niin. Olen nähnyt paljon vaivaa. Huhkinut salilla ja pusertanut lihakset hapoille. Siltikään en voi tietää miten kisassa tulee käymään. En voi samalla tapaa uskoa itseeni, olla täysin varma, että pystyn hyvään suoritukseen niin kuin esim. juoksemisessa. Lavalla kilpailen fysiikalla, siltä miltä näytän. Tämä on aivan uusi osa-alue. Jännittävää. Jännitän varmasti aivan mielettömästi, kun h-hetki lähenee. Jännittää nytkin jo välillä.

Eli vaikka yritän parhaani, olen raatanut salilla ja syönyt tarkasti, esitän itseni sievästi ja varmasti, ja siltikään en voi taata itselleni menestystä! Tuomarit päättävät kuka kerää potin ja kuka ei. Mikä raaka laji! :D

Niin. Aikaisemmissa urheilusuorituksissa riitti, että yritän parhaani, teen kaikkeni. Silloin voin olla tyytyväinen. Mutta nyt... Voinko olla tyytyväinen vaikken sijoituksellisesti pärjäisi? Vaikka tein kaikkeni, yritin parhaani.

Mielestäni voin. Tavoitteenani on kuitenkin niinkin tylsä asia kuin saada kisakokemus. Lähdin hakemaan uutta kokemusta. Totta kai haluan pärjätä. En vain voi taata etukäteen, että menestyn, vaikka teen kaikkeni. Se on jännää. En voi taata, että menestyn. Voisi kuvitella, että ei riitä, että tekee kaikkensa. Mutta kyllä se riittää. Tässä elämäntilanteessa ja näillä eväillä syntyy tällainen paketti Ilonaa ja tällä paketilla katsotaan miten käy. JA saan joka tapauksessa sen mitä haluankin.

Kokemuksen.

Lisää rautaa ja hiilarii!

Dieettiä on kahdeksan viikkoa takana. Kunto on kireä. Olo tuntuu tosi pikkuruiselta ja tiukalta. Etukäteen ajattelin, että muutos normi elämän fysiikan ja kisafysiikan välillä ei ole niin suuri. Tai kun tiesin, ettei kyseessä ole kuitenkaa pullasorsasta bikinibeibeks -tarina, en kuitenkaan arvannut, että tulisin silti pohtimaan omaa kokoani. Tietyllä tapaa olen joutunut sopeutumaan tähän "uuteen kroppaa". Jotenkin olin tottunut siihen että olin vähän "isokokoinen" lihaksien (ja of course myös rasvan) vuoksi. Nyt kun rasvaa on tirissyt pois, niin näytän omasta mielestä vain laihalta ja pieneltä. Oma silmä tulee kyllä niin sokeaksi peilikuvaa kohtaan.

No joka tapauksessa vaikka elopaino on pudonnut, niin en ole joutunut pudottamaan rautaa. Samat painomäärät nousevat ja kehitys on ollut tasaisen progressiivista. Ja tällä viikolla tapahtui ihmeitä! En olisi uskonut, että dieetillä nostaisin sarjapainoja kovinkaan huomattavasti jos lainkaan. Mutta tällä viikolla nostin lähes jokaisessa liikkeessä ihan selkeästi raudan määrää. Ja jaksoin ihan kevyesti tehdä sarjat! Ajattelin, että wouu mähän jaksan! :D Fiilis oli vähän sellainen superwoman tyylinen. :D Tämä viikko oli mulle itselleni todiste siitä, että vaikka massaa katoaa vartalosta niin voimatasoni eivät ole kärsineet dieetistä. Se tuntuu hienolta. 

Hienoa on myös se, että olen terve! Kevään sairastelut ovat jo niin historiaa, samoin kipuhidasteet. Kun dieetti alkoi, toivon ja päätin, että en halua tulla kipeäksi. Kunhan vain terveenä saisin rokata tän viimosen loppusuoran kisoihin. Mitä vaan voi tietysti vielä käydä, mutta turha surra etukäteen. Olen tosi tyytyväinen, että olen pysynyt terveenä ja treenit ovat rullanneet mukavasti eteenpäin. Kaikki pienetkin ilonaiheet ovat nyt sallittuja hehkuttamisen aiheita! :)

Tänään ilonaiheena olivat hiilihydraatit. Vietin taas tankkauspäivää ja nyt täytyy kyllä sanoa, että päivä on ollut hyvä. Erinomainen oikeastaan! Olen vain makoillut, syönyt, ottanut torkut, syönyt, makoillut takapihalla ja käynyt leffassa hedelmäsalaatti ja riisikakut eväinä. Tänään olen ollut todella kylläinen. Ja kesän jäätelösaldo nousi kahteen. ;D

Haluaisin vielä taputtaa itseäni olkapäälle ja olla ylpeä siitä, että olen selvinnyt dieettiä näinkin pitkälle. Kisaan valmistautuminen vaatii mielestäni aika lailla sitoutumista. Meillä ei dieetin kanssa ihan heti synkannut, mutta nyt tämä suhde luistaa jo paremmin. Välillä on vähän erimielisyyksiä ja tekis mieli antaa rukkaset elintarvikevaa'alle. On tämä kuitenkin niin omanlaisensa juttu ja tässä nyt on vaan sitä jotain. Katsotaan kuinka pitkälle tämä fitness-suhde kestää. Ekana highlight:ina odottaa Jyväskylä 19. syyskuuta. Seuraavat mahdollisuudet elvyttää fitnessromanssi olisivat Oulussa viikko Jyväskylän jälkeen ja Lahdessa lokakuun toisena viikonloppuna. Jatkosta en uskalla luvata vielä mitään, koska kyseessä on kuitenkin tällainen fitness-kesäromanssi. Heikkoina hetkinä kyllä ajattelen, että kun syksy on ohi, niin sitten mun elämä jatkuu ilman kisadieettejä. Mutta katellaan nyt... Sen verran voin vinkata, että mun ja dieetin yhteistyön lopputulosta voi tulla tsiikaa sitten sinne Jyväskylään. Kaverit, lippuja ostamaan!(;

Tää dieetti on kyl välillä yks nälkäpeli... :D