Kisoja edeltävänä iltana valvoin johonkin yli keskiyön. Liekö johtunut jännityksestä ja kai 200mg kofeiinitableteilla saattoi olla osuutensa asiaan... Viimeksihän nukuin ennen kisoja kuin maailmanmurheista tietämätön koiranpentu, mutta tällä kertaa seikkailin unissa ja aika ikävissä sellaisissa. Ensimmäisessä unessa tarjolla oli mun kouluaikojen lempiruokaa, tonnikalapastaa. No sehän kulostaa hyvältä! Mutta unessa yritin hakea lisää ruokaa, ja ruoka loppui kesken! Miten traagista! Heräsin ja huomasin, että itken. Ihan totta, itkin unessa, kun en saanut lisää ruokaa. :D Ihka oikeita kyyneliä. Tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka dieetin vikoina päivinä ajatukset todellakin pyörivät ruuan ympärillä.
Nukahdin vielä uudestaan, mutta seuraava uni oli jotain painajaista, jossa yritimme lähteä äkkiä asunnosta pois pahiksia karkuun, jotka jahtasivat fitness-kaveriani. Tässä unessa piilottelin puurokulhoja, jottei pahiksille jää merkkejä siitä, että fitness-kaverini oli myös ollut asunnossa. Huoh. Ruoka oli taas kuvioissa mukana... :D
Hyvää huomenta klo 04.00.
Yöunissa seikkailuista huolimatta aamu lähti ihan kivasti käyntiin. Herättiin Annin kanssa neljältä aamuyöllä levittämään väriä. Anni oli tosi suloinen, kun hän silmät sikkurassa ja puoliunessa maalasi mua. Kisaväri onnistui tälläkin kertaa todella hyvin, eikä meidän tarvinnut levittää enää neljättä kerrosta. Juuri ennen kisapaikalle lähtöä tuputeltiin kuitenkin rintaan ja selkään hiukkasen lisää ruskeaa.
Tässä nyt sitä todellista värieroa!
Aamutoimet jatkuivat niin, että Netta ilmestyi hotellihuoneeseen ja pisti meikäläisen naaman edustuskuntoon. Käsittämätöntä, miten joku voi osata meikata niin hyvin. Itse olen vähän tohelo meikkien suhteen ja hyvä jos sattuu meikkivoide olemaan edes oikeaa sävyä. :D Netan taikomat meikit kyllä ehkä vähän saivat sellaista kiinnostuksen kipinää syttymään, että saattaa olla, että minäkin opettelen joskus kunnolla meikkaamaan...
Enää ei väsytä!
Siinä samalla Netta teki taikoja myös tukalle ja sitten pitikin kiirehtiä aamupalalle. Sain syödä aika ihanan ruhtinaallisen aamiaisen: puuroa, marjoja, loraus hunajaa ja kokonainen muna! Paino sanalla kokonainen, koska niitä himskatin valkuaisia ja keltuaisia tuli dieetin loppuvaiheessa eroteltua ihan riittämiin. :D Hiukan piti skarpata, etten vahingossakaan juo evääksi ottamiani vesipulloja. En nimittäin saanut juoda ennen kisoja aamulla enää vettä. Ja hotellissa oltiin tosi kilttejä, sain pakata laatikkoon kaikkia ihania aamiasherkkuja, joita en saanut vielä syödä. Oli se kyllä kohtuullista sen suhteen, että hotelliyö tuli turkasen kalliiksi. Arvatenkin laatikko täyttyi riisipiirakoista, jotka kisojen jälkeen katosivat meikäläisen mahan uumeniin.
Puuroa ja kokonainen muna!
Aamiaisen jälkeen tehtiin viimeistelyjä hotellihuoneessa. Puin kisabikinit päälle ja napsittiin kuvia. Oltiin valittu edellisenä päivänä mulle kisakorut mun suuresta valikoimasta. Osa koruista oli minun omia ja osan olin lainannut Glitteristä. Päädyttiin lopulta erilaiseen kombinaatioon, kuin mitä olisin Jyväskylässä käyttänyt, jos koruja olisin tarvinnut. Muutama lainakoru ja loput omia. (Voi kyllä olla, että ostan tuon leveän rannekorun omaksi, oli se sen verran upean näköinen!;D )
Nämä ihanuudet valikoituvat finaalikierrokselle!
Meikki ja hiukset Netta Purhosen käsialaa.
Siinä kohtaa kun kasvot loistaa pakkelikerroksen alta, hiukset on suittu vimpan päälle, iho on ruskea kuin pronssipatsas ja puen kimaltavat biksut päälle, siinä kohtaa fitness muuttuu glamouriksi. Sitä ennen se on kyllä kaikkea muuta kuin glamouria. :D Kimaltava fitness arki on lähinnä sitä, että ensin huhkin hiestä märkänä ja haisevana salillla, sitten murisen nälkäisenä keittiövaa'alle ja lopulta lösähdän treenipäivän päätteeksi sohvalle vilttien alle verkkareissa. Siis ihan tavallista arkea! Saatoin syödä reissussa ollessa kylmiä eväitä (toisaalta mä tykkään riisistä ja kanasta kylmänä, enkä vikalla viikolla lämmittänyt niitä vaikka mikro olisi ollutkin saatavilla). Ja viimeisinä päivinä sain suojella sisäreisiä pissatessa, ettei vaan värit tahriinnu, kun ei voi edes pöntölle istahtaa. En halunnut riskeerata väriä... Ja sitten nouset aamuyöstä laittautumaan muutamaa lavaminuuttia varten. Aikamoista! Mutta todellakin sen mielettömän lavakokemuksen arvoista!!
Ready to rock!
Jännittää!
No tosiaan, kun olin vihdoin päässyt tähän ihanaan prinsessa-blingi osuuteen, niin hurautettiin sitten jo vauhdilla kisapaikalle. Minä lompsin sivuovesta bäkkärille ja kannustajat pääovista messualueelle.
Bäkkäri oli ihan eri luokkaa kuin Jyväskylässä. Ahtaat muovilla vuoratut käytävät olivat vaihtuneet avaraan isoon takatilaan. Liityin muiden Fitfarmin tyttöjen seuraan ja tällä kertaa mullekkin oli runsaasti tilaa omalle jumppamatolle ja kamoille. Siinä sitten istuskeltiin ja pohdin kannattaisiko jo alkaa syömään sipsiä. Kohta jo kaivelin jumppakuminauhaa ja huoltotiimi taputteli öljyä ja liimaili bikineitä. Avasin hiukset ja huitaistiin vielä vähän puuteria naamaan. Ja tähän väliin vähän suklaata. Uskalsin tällä kertaa ottaa jopa pumppiviinan eli 4cl viinaa. Jospa ne suonet pullottais näissä kisoissa vielä kovemmin!
Jälleen aika takahuoneessa meni hujauksessa! Tuntui, että vastahan mä saavuin ja nyt jo jonotetaan lavalle pääsyä. Fiilis oli tosi hyvä. Mulla oli tosi itsevarma olo, koska tiesin mitä lavalla pitää tehdä. Samalla mua jännitti ja olin tosi innoissani! Taas pääsisin kirkkaisiin valoihin. Taas saisin hymyillä leukaperät kipeiksi. Taas saisin nauttia lavalla olosta. Ja mähän muuten nautin.
Jännitin niin vietävän lujaa reisilihaksia ja mun jalat vaan tärisi. Huomasin, että kyllä ne tärisee muillakin ja puristin entistä kovempaa pakaroita yhteen. Vaikka staattinen lihasjännitys poseerauksissa on rankkaa, niin se on jännää, miten lavalla sitä ei edes ajattele. Tai lihasväsymyksen jotenkin jättää huomioimatta, se tuntuu toissijaiselta seikalta. Vaikka huomasin reisien värisevän kuin haavanlehdet, niin siinä ne vaan sitten tutisi ja minä vaan hymyilin. Hymyilin ja katsoin tuomareita ja jännitin lihaksia.
Mun vasemmalla puolella sarjan voittaja, joka todellakin ansaitsi voittonsa!:)
Kun mun numero 138 pyydettiin ensimmäiseen vertailuun, olin haljeta onnesta ja ylpeydestä. Mut kutsuttiin ekaan vertailuun! Se todennäköisesti tarkottaisi sitä, että pääsisin finaaliin! Kääk!
Eka vertailu! (Siitä tunnistaa koska meillä ei oo vielä koruja!)
Ekan kierroksen jälkeen meinasi tulla onnenkyyneleet. Huoltojoukot auttoivat pukemaan koruja päälle. Mä pääsin finaaliin. Mä saavutin mun tavoitteen!
Ja finaalin vertailuja, koska meillä on korut! :D
Asentoja analysoitiin jälkikäteen kuvien avulla ja etuasennossa olisin voinut vielä röyhistää rintaa ryhdikkäämmäksi. Tällöin myös vatsalihakset olisivat päässeet paremmin oikeuksiinsa. Plussaa kuitenkin löytyy, nimittäin rako reisien välistä on kadonnut, eivätkä käsivarret elä omaa elämäänsä liian levällään. Väri ja lookki onnistuivat, pääsin finaaliin, eikä hymy hyytynyt!! :)
Hups, silmät kiinni juuri kun kamera kävi! :D
Mun salainen tavoite siis oli, että lähtisin kotiin pokaalin kanssa. Kuusi parasta saa pystin. Ja mä tulin neljänneksi! Minä ja pronssille päässyt tyttö saatiin sama pistemäärä. Jollain pisteenlaskutaktiikalla se toinen tyttö sitten sai sen kolmannen sijan. En ole perehtynyt noihin pisteiden jakoon ihan niin tarkkaan, niin en sen tarkemmin osaa sanoa. Tässä kohtaa voisin surkutella sitä, että pronssi jäi niin pienestä kiinni. Mutta en halua märehtiä asiaa, jolle ei enää yksinkertaisesti voi mitään. Tein todellakin parhaani ja tähän se riitti. Miksen vain iloitsisi ja nauttisi siitä, että tulin neljänneksi? Haloo, oon junnujen nelonen!
Siinä kohtaa kun pääsin finaaliin, olin jo saavuttanut tavoitteeni. Tulisin lähtemään pystin kanssa kotiin. Se mitä parempi sijoitus oli, se kaikki oli vaan plussaa. En kiellä, etteikö nälkä kasvaisi syödessä. Kyllä tästä vähän hinku jäi, että haluaisin joskus vielä kirkkaamman pokaalin. Kun se kuitenkin niin pienestä jäi kiinni. Ehkäpä sitten tulevaisuudessa...
Palataan kuitenkin hetkeksi vielä finaaliin. Tosiaan Lahdessa lavalle menossa ei ollut sitä ensikertalaisen jännitystä niin kuin Jyväskylässä, mutta kun finaali ja i-kävely koitti, niin siinä kohtaa olin jälleen ensikertalainen. Mun eka i-kävely tositilanteessa. Kieltämättä aika vauhdilla hiihtelin alun, mutta sain rauhoitettua asentoja ja viivyin viimeisissä poseerauksissa pidempään. Tässä sen taas näkee, että vaikka kuinka treenaisi, niin eka kerta on aina eka kerta. :D Jos jatkan kisaamista ja pääsen vielä joskus taas finaaliin, niin tiedän mitä asioita voin tehdä toisin ja missä voin vielä i-kävelyssä kehittyä. Tämä fitness-touhu on kyllä yhtä jatkuvaa itsensä kehittämistä! :)
Kun odoteltiin finaalin jälkeen palkintojenjakoa, olin niin onnellinen. Tiesin, että saan pokaalin! Seisoisin muiden voittajien kanssa rivissä ja heiluttelisin palkintoa. Oli jännittävää odottaa tulosten julkistamista. En pystynyt olemaan edes pettynyt siitä, että tasapisteillä jäin neloseksi. Hymyilin vaan ja heiluttelin pokaalia.
Palkintojenjaon jälkeen hymyilin edelleen onnellisena takahuoneessa ja yritin kerätä kamojani kasaan. Kävin bäkkärillä myös valokuvauttamassa ammattilaisten valokuvauspisteellä itseni. Se oli hyvä veto, sillä kerrankin kun oli ne kaikki pakkelit, korut, värit ja olin niin sanotusti tällingissä, niin sainpahan muistoksi muutamat tasokkaammat valokuvat. (Niitä kuvia innolla odottaen!) Ja pokaali pääsi tietysti mukaan rekvisiitaksi. Jos Luoja suo ja elän kurttuiseksi mummoksi asti, niin voin sitten vanhana katsella kuvia ja muistella juniori aikoja...
Onnellinen juniori.
Siis kisat olivat aivan huikea kokemus! Jälleen ihan tajuttoman siistiä. Se fiilis lavalla on sellaista timanttia, joka peittoaa kaiken sen dieetillä kärvistelyn. Olen saanut tehdä huikean sukelluksen fitness-lajien pariin. Treenaminen oli tuttua touhua ennen tätä projektia, mutta kaikki se härpäke mikä lajiin liittyy, kisavalmistelut ja viimeistelyt, on ollut upeaa päästä tutustumaan ja kokemaan kaikki se ihan omakohtaisesti! Päätös kisata oli oikea ja olen todella iloinen, että sain niin upeita muistoja ensimmäisestä kisa-syksystä. Paljon olen kasvanut ihmisenä, saanut paljon pohdittavaa ja oppinut itsestäni ja lajista.
Seuraavassa postauksessa kerron miten kotimatka sujui ja paljastan kenet tapasin Nordic Fitness Expon messualueella! Kelaan sitä miten kroppa reagoi, muistinko juoda vettä ajoissa ja menikö pakki ihan sekaisin? Ja entä mitä tulevaisuudessa, jatkuuko kisaaminen?! Stay tuned!!
Vielä kuitenkin iso kiitos tuesta ja käytännön avusta läheisille. Läheisten ymmärrys tätä mun fitnessharrastustan kohtaan on ollut mielettömän positiivista! Isot pahoittelut myös niille rakkaimmille, jotka ovat joutuneet kohtaamaan mun dieettikiukut ja oikuttelut...Heh.
Suuri ilo on ollut myös jakaa kokemuksia muiden ihastuttavien fitnesskisaajien kanssa ja kisataival olisi varmasti ollut paljon tylsempi ilman teitä! <3
Kiitos myös yhteistyökumppaneille:
Glitter Suomi
Kauneushoitola Mikkeli ja erityisesti kosmetologi Milla Pynnönen
Taffer Oy
Ja sitten vielä iso kiitos kuuluu valmentajalleni Harrille! Tuo huikea ukko otti viikonloppuna kultaa alle 90kg sarjassa ja pokkasi vielä pohjoismaiden hopeaakin! Ei mikään turha jätkä siis. ;)
Huikea Harri!
Palataan pian! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti