o

o

lauantai 29. elokuuta 2015

Three weeks out!!!

Mulla oli eilen vika työpäivä kesätöissä. Nyt on tasan 3 viikkoa kisoihin. Kolme viikkoa! Olen ollut 16 viikkoa dieetillä. Käsittämätöntä miten nopeasti aika on mennyt. Kesä ihan hujahti. Ja dieetti on hujahtanut. Nyt loppumetreillä tekee kyllä kovasti mieli syödä ihan kaikkea. Olen ollut vähän tuhma ja toisinaan syönyt extra määrän marjoja. No eipä ole näkynyt missään, niin olen sallinut itselleni tällaisen pienen poikkeaman. Oikeastaan päänuppi on varmaan tarvinnut niitä extramarjoja...



Tänä aamuna paino oli muuten tähän mennessä alimmillaan. Ja uuma näytti niin pikkuruiselta, kun käytiin tänään shoppailemassa ja sovitin housuja. Suonet pullistelee treenin aikana ja jälkeen. Pitää joku kerta ottaa kuva, kun kädet näyttää aika järkyiltä. Ihan kuin isoja matoja nuo verisuonet. :D Aika hurjaa.
Koen olevani pieni siihen nähden mitä vaikkapa puoli vuotta sitten. Tykkään ehkä enemmän vähän massaisemmasta kropasta. Äkkiäkös sitä sitten taas saa kerrytettyä nesteitä ja rasvaa luita lämmittämään...





Mutta hei edelleen treenit sujuu hyvin! Ihan uskomatonta, miten hyvin jaksaa puntilla riehua. No sitten ehkä vastapainoksi, tuntuu, että välttelen kaikkea muuta ylimääräistä arjen aktiivisuutta. :D Niin ja aamuisin on tietty ramaissut aika lailla. Tuntuu, että raajat ovat ihan rättiväsyneet. Kunhan aamiaisen saa syötyä niin johan siinä sitten virkoaa.




Nyt aion pitää lomaa. Saa nähdä venyykö lomailu aina kisapäivään asti vai saanko käytyä kouluhommiakin vääntämässä jossain välissä. En halua stressata, enkä halua polttaa itseäni loppuun.

Tämä loma on kyllä niin tarpeen. Ihanaa, kun saan huilata ja rauhassa keskittyä kisoihin. Voin venyttää aamupalaa pitkälle lähes keskipäivään, niin näin loppupäiväksi jää tavallaan enemmän ruokaa syötäväksi. ;) Ruoka-annoksia ei ole tiputettu ja tällä mennään varmaan loppuun asti. Oikeastaan enää 2 viikkoa dieettiä ja viimeinen viikko onkin sitten jo viimeistelyviikko!




Luulen, että kohta mua alkaa jännittämään. Uusi muutos vähän jo jännittää. Liitto nimittäin ilmoitti, että T-kävely on nyt kokonaan historiaa ja tilalle tulee suoraan kävely. Edessä on aikaa 15 sekuntia esitellä muskeleitaan. Siis jos selviää finaaliin.

Niin ja rusketusvärit tulivat! Kunhan joudan ne postista noutamaan... Nyt pähkäilen vielä karvanpoistomenetelmiä... Ja pidän peukkuja, että hampaiden valkaisu-setti tulee ajoissa. Vaikka aikaa on ollut monta kuukautta, niin näköjään jotkut asiat voivat silti jäädä viime tippaan. :D Ensi viikolla käyn hakemassa biksut ja niin onhan mulla synttäritkin. Saas nähdä saanko vielä tankkauksen tai jotain kivaa juhlapäivän kunniaksi. Jos en niin, täytyy leipoa vaikka sitten niitä Quest Bar-keksejä...






Kuvat on otettu muutama viikko sitten ja kuvaajana toimi Timo Aittokoski.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti