o

o

lauantai 16. toukokuuta 2015

Puhtia PT-päivistä!

Pt-päivät osuivat kyllä juuri sopivaan aikaan. Juuri kun olen tuskaillut dieetin alun kanssa niin saan älyttömästi motivaatiota ja puhtia pt-päiviltä. Lähdettiin Jyväskylästä tyttöporukalla uusien tuttavuuksien kanssa ja päädyttiin kaikki treenaamaan olkapäitä ja rintaa. Meitä ei päästetty helpolla. Ensimmäinen puolikas heiluttiin tankojen kanssa, penkattiin ja muuta mukavaa. Toisella puolikkaalla meitä odotti Giant-supersarja eli 12 liikettä putkeen. Olkapäiden ja rinnan lisäksi rundi sisälsi myös ojentajia. Oli kyllä melkoista. Ja sitten ripsivärit poskilla pukkariin palauttavia nautiskelemaan.

Tänään sain ruokailutkin asettumaan paremmin kuin alku viikosta. Onneksi. Pientä vertailukohtaa antoi myös, kun kuulin muiden kisaajien tilanteista. Joillakin dieetti on kestänyt jo monta viikkoa ja hiilarit on paljon vähemmissä mitä mulla on. Toki ollaan yksilöitä kaikki, mutta aloin arvostamaan mun aamupalapuuroa kyllä entistä enemmän. :D Kai sitä tajusi kuinka hyvin asiat itsellä loppujen lopuksi on.

Käytiin esittelemässä tämän hetkistä kuntoa toimistolla. Mun valmentaja on Espanjassa kisoissa, mutta hänen kollegansa zekkasi miltä mun tilanne näyttää. Ammattilaisen sanat oli kyllä myös just niin sitä mitä tässä hetkessä tarvitsin. Olen kokenut olevani väliinputoaja bodyn ja bikinin välillä ja epäillyt itseäni. Nyt kun toinenkin alan valmentaja on samaa mieltä oman valmentajan kanssa, niin vihdoin tämäkin jääräpää uskoo, että se bikini on täysin unohdettu. Bikini fitness on haudattu ja viimeinen naula arkkuun niitattu. Eli syksyllä todellakin bodyyn!!

Motivaatiota ja intoa sain ihan mielettömästi. Kun kuulin ammattilaisen kommentit tämän hetken fysiikasta, niin ei voi muuta kuin hymyillä. Jos jossain kohtaa kevättä koin fitnessähkyä ja epäilin koko projektia niin nyt meininki on jotain ihan muuta. Taistelutahto ja innostus koko hommaan ovat täällä taas. Kai sitä ihminen tarvitsee onnistumisen kokemuksia kaiken rämpimisen sekaan, jotta jaksaa eteenpäin.

Pt-päiviltä sain myös hyviä kehityskohteita. Mun ranteet. Siis ne elää ihan omaa elämäänsä poseerauksissa! :D Sain kuulla koko ajan siitä, kuinka mun täytyy rentouttaa ranteet. Ja jotenkin tuntui, että poseeraukseen pitää keskittyä nyt aivan erityisesti. Sain Sirpalta hyviä vinkkejä ja yhteisposeeraukset antoivat kyllä motivaatiota treenata myös itsekseen kotona!



Yhteenvetona pt-päivät antoivat mulle tosi paljon intoa ja motivaatiota. Tajusin kuinka hyvin asiani ovat, kun hiilareita on loppujen lopuksi aika lailla vieläkin. Kisaintoni vahvistui ja uskon, että todella kuulun bodyn sarjaan. Ja kaiken lisäksi näin tuttuja ja tutustuin vielä uusiin ihaniin ihmisiin! Täydellinen päivä. Tästä on mahtavaa jatkaa. Henkisesti voimaantuneena ja innostuneena jaksan vetää tän dieetin vaikka pää alaspäin! Nyt aletaan rokkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti