o

o

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pumpit on pikku tytöille?

Nyt mulla on taas menossa pumppiviikko. Pumppiviikolla sarjat pitenee eli toistomäärät kasvaa. Painoja joutuu vähän pienentämään verrattuna raskaan treeniviikon kilogrammoihin. Omalla kohdallani pumppi ei kuitenkaan tarkoita kevyttä viikkoa vaan kevyt on sitten erikseen omalla vuorollaan.

Nykyisesssä ohjelmassani minulla siis vaihtelevat raskaammat ja pumppailevammat viikot. Aikaisemmin omin avuin treenatessani tein pääasiassa hypertrofisia sarjoja. Suuret toistomäärät ja tällainen "pumppailu" olivat minusta vähän hintelien pikku likkojen puuhaa. :D

Oikeastaan pumppisarjat ovat ihan kivoja. Ne tuovat mukavaa vaihtelua harjoitteluun. Ja pumppiviikko ei tosiaan tarkoita sitä, että treeniviikko olisi jotenkin kevyttä heinää. Lisäksi olen joutunut menemään pois mukavuusalueeltani. Olen joutunut tekemään niitä pitkiä pikku tyttöjen sarjoja. :D

Koivet.

En tiedä onko tämä vaan lumevaikutusta, mutta tuntuu, että systeemi toimii. Treeniviikkojen erilaisuus on tuonut kaivattua monipuolisuutta kuntosaliharjoitteluun. Vielä kun tuohon lykkää kaveriksi sen kevyen viikon, niin johan on hyvä kombo. Harjoittelu etenee sykleissä ja mielenkiinto lajiin säilyy. Jokainen viikko avataan erilaisella tavalla käyntiin. Maanantait tuo tullessaan aina jotain "uutta".

Pumppiviikko antaa tavallaan luvan pienentää painoja, jos on pakko. Ja yleensä on pakko jättää kiloja, jotta jaksaa tehdä normaaliin verrattuna joskus jopa tuplamäärän toistoja. Se on aika terapeuttista mielelle, että saa tehdä myös pienemmillä painoilla. Eihän se lihas tiedä mikä luku painossa lukee. Ihan yhtä lailla saa kyllä hyvät hapotukset lihaksiin. Väsymys eräällä tapaa "hiipii" kohdelihakseen, kun heavy-sarjoissa treenaaminen on enemmänkin sellaista pusertamista ja puhkumista. :D

Eli tämä viikko jumppaillaan pumppaillaan. Tänään vuorossa olivat taas kintut ja voin sanoa, että tutisevin jaloin kömmin pukuhuoneeseen. Lösähdin pukkarin lattialle ja siemailin proteiinia ja maiskuttelin banaania toipuessani koettelemuksesta. Lukuisten pumppitreenien jälkeen myönnän, ettei pumpit olekkaan mitään nössyköiden himmailua. Jos treenaus junnaa paikallaan, niin suosittelen kokeilemaan treeniviikkojen sarjojen vaihtelevuutta. Toimii ainakin itselläni. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti