TARJOUS !!!

Nyt kaikki mimmit kipin kapin Kauneushoitola Mikkeliin ripsiä laitattamaan! Blogini lukijat saavat -10% alennusta uusista volyymiripsien pidennyksistä kosmetologi Milla Pynnösen tekemänä. Tarjous on voimassa aina syksyn kisoihin asti. Mainitse käynnin yhteydessä olevasi blogin lukija niin saat alennuksen. Ei muuta kuin ihanalle Millalle aikaa varaamaan! ;) Etenkin Mikkelin misut tarjousta hyödyntämään. ;)

Eli -10% uusista volyymiripsistä Milla Pynnösen laittamana!!! :) :) :)

PS. Suoraan nettiajanvaraukseen pääset tästä!;)

Puhtia PT-päivistä!

Pt-päivät osuivat kyllä juuri sopivaan aikaan. Juuri kun olen tuskaillut dieetin alun kanssa niin saan älyttömästi motivaatiota ja puhtia pt-päiviltä. Lähdettiin Jyväskylästä tyttöporukalla uusien tuttavuuksien kanssa ja päädyttiin kaikki treenaamaan olkapäitä ja rintaa. Meitä ei päästetty helpolla. Ensimmäinen puolikas heiluttiin tankojen kanssa, penkattiin ja muuta mukavaa. Toisella puolikkaalla meitä odotti Giant-supersarja eli 12 liikettä putkeen. Olkapäiden ja rinnan lisäksi rundi sisälsi myös ojentajia. Oli kyllä melkoista. Ja sitten ripsivärit poskilla pukkariin palauttavia nautiskelemaan.

Tänään sain ruokailutkin asettumaan paremmin kuin alku viikosta. Onneksi. Pientä vertailukohtaa antoi myös, kun kuulin muiden kisaajien tilanteista. Joillakin dieetti on kestänyt jo monta viikkoa ja hiilarit on paljon vähemmissä mitä mulla on. Toki ollaan yksilöitä kaikki, mutta aloin arvostamaan mun aamupalapuuroa kyllä entistä enemmän. :D Kai sitä tajusi kuinka hyvin asiat itsellä loppujen lopuksi on.

Käytiin esittelemässä tämän hetkistä kuntoa toimistolla. Mun valmentaja on Espanjassa kisoissa, mutta hänen kollegansa zekkasi miltä mun tilanne näyttää. Ammattilaisen sanat oli kyllä myös just niin sitä mitä tässä hetkessä tarvitsin. Olen kokenut olevani väliinputoaja bodyn ja bikinin välillä ja epäillyt itseäni. Nyt kun toinenkin alan valmentaja on samaa mieltä oman valmentajan kanssa, niin vihdoin tämäkin jääräpää uskoo, että se bikini on täysin unohdettu. Bikini fitness on haudattu ja viimeinen naula arkkuun niitattu. Eli syksyllä todellakin bodyyn!!

Motivaatiota ja intoa sain ihan mielettömästi. Kun kuulin ammattilaisen kommentit tämän hetken fysiikasta, niin ei voi muuta kuin hymyillä. Jos jossain kohtaa kevättä koin fitnessähkyä ja epäilin koko projektia niin nyt meininki on jotain ihan muuta. Taistelutahto ja innostus koko hommaan ovat täällä taas. Kai sitä ihminen tarvitsee onnistumisen kokemuksia kaiken rämpimisen sekaan, jotta jaksaa eteenpäin.

Pt-päiviltä sain myös hyviä kehityskohteita. Mun ranteet. Siis ne elää ihan omaa elämäänsä poseerauksissa! :D Sain kuulla koko ajan siitä, kuinka mun täytyy rentouttaa ranteet. Ja jotenkin tuntui, että poseeraukseen pitää keskittyä nyt aivan erityisesti. Sain Sirpalta hyviä vinkkejä ja yhteisposeeraukset antoivat kyllä motivaatiota treenata myös itsekseen kotona!

Yhteenvetona pt-päivät antoivat mulle tosi paljon intoa ja motivaatiota. Tajusin kuinka hyvin asiani ovat, kun hiilareita on loppujen lopuksi aika lailla vieläkin. Kisaintoni vahvistui ja uskon, että todella kuulun bodyn sarjaan. Ja kaiken lisäksi näin tuttuja ja tutustuin vielä uusiin ihaniin ihmisiin! Täydellinen päivä. Tästä on mahtavaa jatkaa. Henkisesti voimaantuneena ja innostuneena jaksan vetää tän dieetin vaikka pää alaspäin! Nyt aletaan rokkaa!

Ekat ajatukset dieetistä

Miten se dieetti lähti käyntiin? Ekana voisin sanoa, että en kyllä suosittele ihan heti kenellekkään tätä touhua. Se fiilis kun sulla on nälkä ja oot syöny jo kaikki sun päivän eväät. Ei kiva. Okei, eka päivä meni ilman nälkää, mutta mulla on sen jälkeen ollut joka päivä jossain vaiheessa nälkä. No eihän tätä ole enää kuin 128 vuorokautta jäljellä... :D Eli lyhyesti muutokset joita dieetti sai aikaan: hiilareita vähennettiin reilusti, annoskoot pienenivät ja yksi välipala katosi kokonaan. Mukaan tulivat myös aamuaerobiset muutaman kerran viikkoon.

Maanataina treenasin jalkoja ja olo tuntui välillä kummalta, mutta reeni meni loppujen lopuksi hyvin. Pohkeet ovat kärsineet ihan hirveistä domsseista, mutta luulen, että se johtuu siitä, etten käyttänyt mun pinkkejä kompressiosäärystimiä. Teen tästä aiheesta oman elämän tutkimusta parhaillaan, että auttavatko säärystimet oikeasti vai onko se vaan psyykkistä hyötyä mitä noi Zero pointit antaa. Nopeamman palautumisen toivossa puin pinkit putket vapaapäivänäkin jalkaan.

Mutta takaisin jaksamiseen. Ihme kyllä näillä eväillä on jaksanut treenata. Mutta se koko muu päivä on sellaista kelloa vastaan taistelua. Yritän pitkittää ateriavälejä, jotta illallakin olisi vielä jotain syötävää. Syön siis 5 kertaa. Viisi kertaa kuulostaa ihan hyvältä, mutta kun ne annoskoot on nyt niin pikkuruisia. Tai siis mun mielestä. :D Kun pitää kurkkuviipaleita myöten punnita, joka ikinen suupala, niin saa aika tarkkana olla. Aikaisemmin sain syödä niin paljon kasviksia kuin huvitti, mutta enää sitäkään vapautta ei ole.

Ehkä kovin paikka oli se, kun mun aamupala hedelmä jätettiin pois. Mun lempi hedelmä banaanista tuli siis harvinainen herkku, jonka nautiskelen vain treenin jälkeen. Arvatkaa valitsenko kaupassa kaikista isoimmat ja pisimmät yksilöt. Banaanista tuli mun palkinto, joka odottaa treenikassissa ja motivoi vetämään harjoitukset loppuun asti.

No mites sitten nää aamuaerobiset? Mähän tykkäsin aikaisemmin käydä aamulla juoksulenkillä. Nyt en ole käynyt puoleen vuoteen kertaakaan lenkillä, jotteivat niin sanotut gainssit kärsi. Ihan fiksu veto, sillä mulla oli tapana juosta kovaa korkeilla sykkeillä, mikä sitten alkoi käymään jo kunnon jalkatreenistä. No nyt on siis lupa käydä aamulla kävelämässä reippaasti. Siis kävelemässä! Kuinka tylsää! :D Kävely on niin hidasta... No ei pidä tuomita ennen kuin kokeilee. Eilen köpöttelin Harjulla ja näin vaikka mitä metsän eläimiä! Kurren, pupun ja erilaisia lintuja. Ilma oli sateen jälkeen raikas. Ihan kivaa se kävely sitten olikin. Tänään sain maistiaisia jo kesäaamuista, kun tallustin järven rannalla ja aikainen aurinko kimmelsi veden pinnalla.

Sanoin heti alkuun, että en suosittele tätä kenellekkään, mutta miksi sitten itse aion kituuttaa loppuun asti? No siis. Olihan tämä nyt koettava. :D Ennen kun päätin kisata, pohdin sitä jääkö minua kaduttamaan kokeilu ja vai se, etten koskaan kokeillut. Tässä sitä nyt koetaan. Eihän kisadieetti ole kuitenkaan mun ns. normaali tila. Tämä on vain väliaikaista. Vain lyhyt pätkä mun koko elämää. Ja tällä dieetillä on joku syy, joku tähtäin ja tarkoitus. :)

Kaikki keinot on kyllä käytössä. Juon vettä ja teetä silloin, kun nälkä meinaa vaivata. Käperryn sohvalle ja yritän minimoida ylimääräisen aktiivisuuden ja kulutuksen. On tääkin aikamoista. Tää sotii niin mun normaalia elämää vastaan. Yleensä nälkä kertoo siitä, että kroppa tarvii lisää ravintoa. Aikaisemmin nälkä talttui syömällä, mutta nyt täytyy vaan sinnitellä. Masentavaa. Jos ei muuta niin tämä dieetti kokemus lisää mun arvostusta ruokaa kohtaan. Ja aion todella nauttia joka ikisestä ruuan murusesta, jonka suuhuni laitan.

Luulen, että sitten kun opin säätämään ruokailuvälit sopiviksi niin pystyn pitämään nälän paremmin kurissa. Nyt ateriavälien pituus on vähän hakusessa. Uskon että kesätöiden tuoma päivärytmi auttaa pitämään ruokailuvälit tasaisena. Että eiköhän tää dieetti tästä suttaannu. :)

Vaikka dieetti tuntuu jo nyt melkoiselta sitkuttelulta, niin innolla odotan myös lopputulosta. Kuinka riutunut olen kisapäivänä? Mitä aamupaino näyttää kisapäivänä? Monta kiloa tippuu? Toisaalta myös kauhulla pohdin tuleeko musta kiukkuinen ärrimurri. Tai väsähtääkö kroppa täysin sinnitellessään miinuskaloreilla? Kuten aikaisemminkin olen jo hokenut niin tämä todella on kokemus. Dieetti on ihan omaa luokkaansa - erilainen ja haastava. Suoraan sanottuna tämä on tähän mennessä vaikein osuus. Nälässä se itsekuri ainakin koetellaan. Kun kisat on ohi niin syön kyllä itseni kylläiseksi. Lavan taakse varaan banaanin. Olkoon se mun palkinto koko projektista. :D

Tunnelmat ennen dieetin alkua

Kohta mennään. Dieetti alkaa maanantaina. Kisoihin 19 viikkoa. Alun perin tarkoitus oli aloittaa kisadieetti vasta kesällä, mutta nyt kun kyseessä on kuitenkin mun ihka ensimmäinen dieetti, niin täytyy jättää varaa yllättäville muuttujille, esim. jos vaikka sairastuisin. Mielestäni olen kuitenkin sairastellut tälle vuodelle jo ihan tarpeeksi ja toivonkin säilyväni terveenä koko kesän!

Yhdessä vaiheessa tässä keväällä mulla tuli sellainen yliannostus kaikkea fitnekseen liittyvää kohtaan. Olin varma, että koko projekti epäonnistuu, en ehdi harjoittelemaan lavakävelyä ja asentoja, kaadun lavalla ja bikinit eivät ehdi valmistua ajoissa. Tuntui, että kaikki paikat tursui fitnestä. Tuntui, ettei kiinnosta koko juttu enää.

Kummasti se mieliala kuitenkin muuttuu. Ilon hetki salilla oli se, kun huomasin voivani jälleen treenata täysin kivuttomasti, eikä minua rajoittanut mikään. Ehkäpä siinä kohtaa, kun kivut eivät enää häirinneet löysin urheilun ilon uudelleen. Se tunne oli ihan mieletön. Muistin taas miksi ylipäätään tykkään liikkua. Ehkä sitä välillä tarvitsee pientä etäisyyttä rakkaista asioista elämässä, jotta niistä osaa jälleen olla kiitollinen ja nauttia.

Nyt olen todellakin nauttinut salilla käymisestä. Mulla on ollut kyllä ihan mieletön draivi tällä viikolla treeneissä! Treenit ovat olleet todella antoisia. Olen uskaltanut nostaa painoja ja kokeilla äärirajoja ihan uudella tavalla. Nostovyö on toiminut henkisenä tukena ja turvana liikkeissä, jotka aikoinaan jouduin jättämään vähemmälle. 

Tekisi mieli vain hehkuttaa kuinka kivaa treenaaminen on! Jotenkin ne ulkonäkökriisit lihaksien suhteen tuntuu nyt niin mitättömiltä, koska liikunta antaa muutakin kuin hyvän lihaserottuvuuden. Tänäänkin oikein tunsin, kun adrenaliini virtasi läpi kehon jo alkulämmittelyssä. (Jos joku muuten tarvitsee vinkkejä alkulämmittelyyn niin suosittelen hyppimistä! Steppilautoja päällekkäin ja niiden yli loikkimaan - tämän hetken suosikki alkuverkkani. :D ) Kroppa lämpimänä on ihana aloittaa raskas taistelu rautaa vastaan. Kun hiki valuu ja koko kroppa tärisee jotain hauista vääntäessä, se on vaan jotenkin niin huikee fiilis. Sitten on ihanaa könytä salin portaita pitkin pihalle ja rullailla pyörällä alamäkeen kotia kohti. Kotona ei meinasi jaksaa käydä edes suihkussa ja syöminenkin tuntuu oikein urakalta. Siinä mä sitten usein lötkötän sohvalla raukeana ja tyytyväisenä. Kyllä se liikunta antaa vaan niin hyvän olon ja iloisen mielen. 

Liikunnan iloa.

Huomenna mässäilläänkin vika cheatmeal hetkeen. Katsotaan sitten kesällä onko varaa syödä juhlissa kakkua. Eniten dieetissä ehkä pelottaa se, että jos on kauhea nälkä koko ajan. Tunnetusti tykkään syödä paljon, vaikka viime aikoina annosten puputtaminen on saanut minut jo odottamaan malttamattomana hiilareiden vähenemistä. 

Kun olin epätoivoisena flunssassa, valmentajani sanoi minulle, että hoidat nyt itsesi kuntoon ennen dieettiä, niin sitten päästään kunnolla rokkaamaan. Nyt olen terve ja treenit kulkee mahtavasti, niin enköhän mä nyt sitten olisi valmis aloittamaan elämäni ensimmäisen dieetin. Tämä on sinällään myös mielenkiintoinen kokemus, koska koskaan aikaisemmin minulla ei ole ollut tarvetta laihduttaa enkä ole ollut virallisesti dieetillä, jonka tarkoituksena on pudottaa painoa ja tintata rasvat ulos kropasta. Joku kysyi, että mistä musta enää voi kiristää, mutta voi kuulkaa kyllä sitä aina löytyy kiristeltävää! :D 

Faktahan se kyllä on, etten ole hervottomassa bulkissa koko off-kautena ollut, mutta en tiedä olisinko edes halunnut olla. Massaa kun voi tulla kahdenlaista, rasvaa tai lihasta. Suuri vaihtelu painossa ja kehonkoostumuksessa ei ehkä olisi ollut se minun juttu kuitenkaan. Sitä voi sitten jälkeenpäin analysoida kuinka tehokas ja kehitystä tukeva minun offini oli tai ei ollut. No tällä kertaa mentiin tällaisella off-kaudella ja jos oikein hurahdan ja jatkan kisailua myöhemmin, niin saa nähdä, kuinka muhkeaan bulkkikuntoon silloin päästän itseni.:D Eli näillä mennään ja katotaan miten menee! :)

Tästä se dieetti alkaa!

Fitness-tutkimus

Pääsin mukaan yliopiston tekemään fitness-tutkimukseen! Tutkimuksessa tutkitaan kilpailemisen vaikutusta fitness-urheilijan kehon koostumukseen ja fyysiseen suorituskykyprofiiliin sekä fysiologisiin tekijöihin naisilla. Uteliaat voivat tsekata Jyväskylän yliopiston sivulta lisää.

Olen todella iloinen päästessäni mukaan tähän mielenkiintoiseen tutkimukseen! Iso kiitos Heidille, joka mulle ihan ensimmäisenä vinkkasi tutkimuksesta! ;) Minusta on aivan huikeaa, että nyt kun menen kisoihin ensimmäistä kertaa, niin juuri silloin tällainen  mahdollisuus avautui! Uskon, että tämä on antoisa kokemus ja saan arvokasta tietoa omasta kehostani tutkimuksen myötä. Tänään oli minun alkumittaukseni ja oli kyllä huippu päivä! :)

Kun tutkimus on päättynyt ja tutkimusryhmä on julkaissut tutkimustulokset, niin sitten kerron lisää omista kokemuksistani tutkimuksessa mukana olemisesta. Eli saadaan odotella vielä noin vuosi... ;)

Mitä kisamatka antaa ja mitä se ottaa?

Lupasin kertoa, mitä hyvää tämä fitness-projekti on mulle tähän mennessä antanut, joten täältä pesee. Jottei tekstistä tulisi kuitenkaan liian siirappista ja yltiöpositiivistä, ajattelin kertoa myös niitä negatiivisempia asioita, joita tähänastinen kisamatkani on tuonut tullessaan. Mennään hampurilaisteorialla, eli vuorotellen risuja ja ruusuja.

Vaikken vielä ole niin sanotusti päässyt maaliin, eli käynyt kisalavalla, on tämä tähän mennessä puolivuotinen projekti herättänyt minussa hurjasti ajatuksia. Yritän vähän jäsentää näitä pohdintojani. Ja varoitan, että tästä tulee aikaisempia pidempi stoori... ja vieläpä ilman kuvitusta! Urheita ne, jotka loppuun asti jaksavat lukea!

Ensimmäinen syvällisempi huomioni oli se, että ymmärsin levon merkityksen. Siitä höpisinkin jo aikaisemmassa tekstissäni. Liian runsas liikuntamäärä muuttui sopivaksi määräksi liikuntaa. Lepo ja liikunta ovat balanssissa ja jaksamiseni muussa elämisessä on sitä myöten lisääntynyt. Tämä viittaa myös hieman siihen, että olen oppinut priorisoimaan asioita.

Negatiivisena huomiona pidän sitä, että olen joutunut luopumaan osittain sosiaalisista ruokailutilanteista. Omien eväsrasioiden kanssa pystyn syömään yhtä aikaa ihmisten kanssa, mutta en voi jakaa samaa makuelämystä yhdessä kanssaruokailijoiden kesken. Onneksi on näitä cheat-aterioita ja ne olenkin käyttänyt usein läheisten kanssa yhdessä ruokailuun. Varsinkin silloin, kun minua on puuduttanut ainainen vähärasvainen liha ja riisi, kun oma ruokavalioni on jämähtänyt paikoilleen, olen kadehtien haistellut muiden annoksia. Miettinyt miksi kidutan itseäni sillä, etten voi syödä samaa ruokaa muiden kanssa.

Herkuista en koe joutuneeni luopumaan, koska herkkuja niin vähän ylipäätän syön muutenkin. Olen kuitenkin joutunut luopumaan siitä vapaudesta, että saan syödä mitä tahansa, milloin tahansa. Mutta vapaaehtoisestihan ja omasta halustani tämän projektin pystytin, joten en voi syyttää kuin itseäni. :D

Toisaalta tarkka ruokavalio antaa minulle jatkuvasti hyvän olo. Mahaani ei turvota ja suoli pelittää mainiosti. Ei minulla aikaisemminkaan ole ollut suolen kanssa ongelmia, mutta elin epävarmuudessa syönkö liikaa ja pohdin mitä sitä sitten seuraavaksi söisin. Kun pidän kiinni ohjeista, tiedän aina milloin syön ja mitäkin. Toki minulla on valinnanvaraa, mutta aterioiden pääpiirteet ovat selkeät.

Aikaisempaan verrattuna myös ähky on erilainen. Aikaisemmin saatoin hiilarihuuruissa vetää puoli pakettia leipää kerrallaan ja ähky oli sen mukainen. Nyt viimeisiä haarukallisia lapioidessani mussutan pakonomaisesti viimeset suupalat, mutta ähky oloni katoaa hyvin nopeasti. Vähän niin kuin jos vetää salaattiöverit, niin siitä toipuu nopeammin kuin mäkkäri-övereistä. Vaikka enhän mä pelkällä salaatilla elä, en todellakaan. :D

Ruokailu aiheutti aikoinaan minulla joskus runsaastikin päänvaivaa. Pohdin tosi paljon sitä, mitä syön seuraavaksi ja voinkohan vielä syödä tämän tai tuon vai kasvaako energiansaantini suuremmaksi kuin energiankulutukseni? Nyt on helppoa, kun tietää mitä syö ja milloin. Kello on toiminut mulla hyvänä apuna. Kun lopetan ruokailun katson paljon kello on ja muutaman tunnin päästä tiedän, että taas on aika syödä. Yleensä siinä vaiheessa mulla on myös nälkä. Eli myös oma kroppani kertoo milloin tankit on täytettävä.

Välillä ruokailu on kuitenkin aiheuttanut minulle itkuisia romahdushetkiä. Kun olen unohtanut käydä kaupassa, eikä kotona ole mitään syötäväksi kelpaavaa. Tai kun kiireessä mittaan riisiä ja kaikki tarpeet leviävät pitkin keittiötä. Tai kun eväsrahka tippuu lattialle ja hajoaa. En myöskään uskalla poiketa annosohjeista. Olen liian kurinalainen. Näinä hetkinä tuntuu, että taivas putoaa. Yleensä tällöin olen myös nälkäinen ja verensokerit matalikossa. Jälkeenpäin mua naurattaa. Oikeasti, ei se maailma siihen kaadu, jos unohtaa mitata oliiviöljyt salaattiin. Hei haloo... Näinä hetkinä, kun muistelen romahduksia, melkein pistää hävettämään. Näiden tapausten myötä olen myös tarkastellut elämää siltä kantilta, mikä oikeasti on tärkeää ja merkityksellistä.

Se, että minulla on perhe, ystäviä ja poikaystävä, minulla on asunto ja opiskelupaikka, olen perusterve (palaan tähän kohta), asiat ovat loppujen lopuksi hyvin. Minulla on paljon asioita, joista saan olla kiitollinen. Se, että pidän ruokavaliolla huolta kropastani on sekin tärkeää, mutta olenko onnellisempi, jos riisit on oikein punnittu vai silloin, kun saan viettää aikaa läheisteni kanssa? Tässä kohtaa olen oppinut arvostamaan enemmän oikeasti merkityksellisiä asioita elämässäni. Kumpaa ilman tulisin toimeen lopun elämääni: ilman keittiövaakaa vai ilman sosiaalista tukiverkkoani? Vastaus on päivänselvä.

Ainainen punnitseminen ja tiukka ruokavalio on tavallaan tehnyt myös vaikeammaksi sellaisen spontaanin touhuamisen. Jos aion olla koko päivän liikenteessä, pakkaan eväät mukaan. Mutta kun tilanteita syntyy yllättäen, totean, ettei mulla ole punnittua pähkinäpussia mukana tai, että kohta mun täytyy mennä kotiin syömään. Kuinka tylsää. Toisaalta nappaan yleensä varmuuden vuoksi parit pienet välipalat mukaan, jos joku reissu vähän venähtääkin, niin ei ole sitten niin kiire kotiin syömään. Nyt sain kyllä koko fitness-ruokailun kuulostamaan vastenmieliseltä ja elämää rajoittavalta. :D No mutta tällaisia asioita minä olen kohdannut, kun olen ryhtynyt leikkiin.

Kiitollisuuden lisäksi tämä koko fitness-touhu on opettanut minua olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Ja nyt tarkoitan armollisuutta etenkin omaa ulkonäköä ja vartaloa kohtaan. Mutta miten voin olla armollinen itselleni, jos koko laji perustuu siihen, että minua ja minun kehoani arvostellaan sitten siellä lavalla? Jotenkin mulle on tullut sellainen fiilis, että hei tällainen mä nyt oon ja tällaisena saan luvan kelvata. Hyväksyn sen, että näytän tältä. Vaikka hyväksyn ulkonäköni, niin silti iskee niitä kriisejä, joista aikaisemmin kirjoitin täällä. Eli vaikka tavallaan kelpuutan kroppani, niin silti en ole tyytyväinen. Kai tämä on ihan normaalia...

Siitä terveydestä, josta olen kiitollinen, olen myös huolissani. Olen ollut kuluneen puolen vuoden aikana hurjan usein kipeänä. Milloin olen flunnssassa ja milloin kuumeessa. Selkä on paukahdellut ja oireillut ja taas on tullut flunssa. Pistää miettimään, mikä tässä oikein mättää, kun koko ajan sairastelen. Onko ruokavalioni muuttunut liian yksipuoliseksi vai altistunko taudinaiheuttajille treenin jälkeen vastustuskyvyn ollessa hetkellisesti hyvin haavoittuvainen? Syyllistä syntipukkia en voi varmaksi leimata, mutta siitä olen varma, että ymmärrän paremmin olla kiitollinen siitä terveydestä mitä minulla on. Eiväthän asiat huonosti ole, mutta mielestäni sairasteluni on poikkeavaa aikaisempaan elämääni nähden. Tosin voi olla, että nyt myös herkemmin kiinnitän huomiota, jos oloni heikentyy ja olen sairas. No jos ei muuta niin olen päässyt opettelmaan maltillisuutta ja kärsivällisyyttäni on koeteltu, kun puolikuntoisena olen joutunut odottamaan parantumista.

Yksi asia, joka minua on myös suuresti mietityttänyt on ollut raha. Euroja kuluu paljon. Esimerkiksi maksan valmentajalle ja ostan tiettyjä ruoka-aineita. Käytän lisäravinteita ja syön vitamiineja. Tarvitsen kisabikinit ja -kengät sekä kaikki viimeistelyyn tarvittavat värit ja korut. Lisäksi reissaan alan tapahtumiin. Kyllähän siinä rahanmenoa tulee.

Tässä kohtaa mietin listaa, että no ruokaanhan menee aina rahaa. Olen aikaisemminkin syönyt laadukasta ravintoa ja ravinto on joka tapauksessa pakollista, jos haluaa elää. Lisäravinteita käytin aikaisemminkin, mutta nyt hifistellään. On glutamiinia ja kreatiinia. Olen miettinyt, että onko kaikki tämä rahanarvoista. Toisaalta, tämä on harrastus siinä missä joku muukin laji. Tai no omapahan on päätökseni mihin euroni upotan. En suosittele, mutten myöskään estele, jos joku haluaa omat kolikkonsa käyttää samaan touhuun. Minulle projektin aloittaminen oli eräänlainen pysähdys. Olen miettinyt, mitenköhän elämäni olisi jatkunut, jos en olisi ryhtynyt tähän. Liikkuisinko vieläkin liikaa? Olisinko vieläkin sokea omalle toiminnalleni? Jos en olisi kokeillut tätä juttua juuri nyt, niin olisin kuitenkin miettinyt millaista se olisi voinut olla.

Ja toisaalta ne huomiot, jotka olen tajunnut, ovat mielestäni olleet kuluneen rahan arvoisia. Ehkä elämääni merkittävin tekijä oli se, kun liikunta palautui omalle paikalleen riviin ruokailun ja levon kanssa. Tätä on niin vaikea selittää, mutta henkisesti se on ollut iso asia. Jotain on tapahtunut ajatusmaailmassani. Koen, että olen oivaltanut asioita, jotka oli hyvä oivaltaa tässä elämänvaiheessa.
Näitä ajatuksia olen pyöritellyt viime aikoina mielessäni.  En tiedä haluaisinko kisailusta elämäntapaa tai pidempiaikaista harrastusta. Sen näkee ehkä sitten, kun olen kokenut myös projektini loppuhuipennuksen eli kisat.

Vaikka kisamatka on vielä kesken niin tuntuu, että niin paljon on tapahtunut. Olen jotenkin kriittisempi koko fitness-hommailua kohtaan ja tuntuu, että osaan kohdata realistisemmin koko asian. Tiedättekö, kun ihastuu johonkin asiaan, niin sitä huomaa helposti vain positiiviset puolet asiasta. Kun äitini sanoi ääneen, olenko miettinyt mahdollisia haittavaikutuksia, jouduin kohtaamaan todellisuuden. Selvitin onko alhaisella rasvaprosentilla sivuvaikutuksia ja tein itseni tietoiseksi mahdollisista terveysongelmista. Kysyin itseltäni olenko valmis ääritapauksiin, kuten lapsettomuuteen? En tosiaan tarkoita, että kun alkaa harrastaa fitnestä, niin sitten ei pysty koskaan saamaan lapsia. Halusin vain olla itselleni rehellinen ja realistinen. On kuitenkin olemassa niitä ääritapauksia, jossa näin käy ja minä voin ihan yhtä hyvin olla ääritapaus siinä missä joku muukin. Jos minulle käy jotai harrastuksen vuoksi, olenko valmis kohtaamaan sen? Se että on olemasa se mahdollisuus, se pieni prosentti, se että jotain käy.

No tässä sitä mennään. Projekti etenee ja matka kisoja kohti jatkuu. Viiden kuukauden päästä tarkoitukseni on tepastella siellä lavalla. Jos ei siis mitään yllättävää tapahdu ja pysyn terveenä. Vaikka tämä mun tarinani ei edellenkään kuulu "pullukasta bikinibeibeks" -kategoriaan, en olisi uskonut, että matka kisatavoitteeseen voi olla näin mieletön kokemus. Ajattelin aluksi, että kokemus on vasta sitten, kun olen käynyt läpi dieetin ja kisapäivän. Mutta olenkin jo kesken matkan saanut niin paljon ajateltavaa.

Ja siis paras osuushan vielä puuttuu, se rusinan prinsessapäivä! Kieltämättä odotan innolla kisapäivää ja sitä kaikkea sälää, joka siihen ympärille kuuluu. Muhkeat ripset, rakennekynnet, timantit bikineissä, hiukset laitettuna... Timanttien perään oleva harakka pääsee pällistelemään kaikkien nähtäville. Sepä vasta kokemus varmaan onkin! Sitä odotellessa saan kokea vielä dieetin, joka muuten alkaa jo aivan kohta! On tää koko kisataival kyllä yhtä elämystä!!!:)

Kriisi

Mulla on kriisi. Ei koko ajan, mutta aina välillä. Mulla on kriisi muun muassa mun olkapäiden suhteen. Ja lajin suhteen. Musta tuntuu, että olen aivan liian pikkuruinen body-sarjaan. Ja mihin mun deltat on hävinneet? Olkapäät tuntuu vaan kutistuvan. Kun muiden muskelit näyttää niin isoilta ja minä oon tämmönen pikku nassikka. Mites mä nyt päädyin vertailemaan itseäni muihin? Eihän tän näin pitänyt mennä...

Realistisesti tarkasteltuna, tähän kriisiin vaikuttaa niin moni asia. Ensinnäkin oma silmä tottuu omaan peilikuvaan. Muutoksia ja eroja ei välttämättä huomaa, kun kroppansa näkee väistämättä päivittäin peilistä. Valokuvat auttaisivat tässä tilanteessa ulkoisen kehityksen tarkasteluun. No onhan niitä kuvia tullut näpsittyä, myönnetään... Instagram-tilinihän tursuaa noita lihasten pullistelu kuvia.

Hetkonen? Sanoinko lihasten pullistelua? Näinhän se on, että oikea kuvakulma ja valaistus saa lihasiivut parhaiten esiin. Muutaman taktisesti otetun kuvan jälkeen voikin taas olla tyytyväinen näkemäänsä. Kriisi selätetty!

Kun kerroin valmentajalle tästä kriisinpoikasesta, sain rauhoittavia kommentteja. Lajissahan lavalle luodaan eräänlainen illuusio. Tämä nyt ei ehkä ollut mikään uusi juttu, mutta mulle oli tarpeen, että alan ammattilainen muistutti tästä illuusio-asiasta. En kuitenkaan tarkoita, etteikö lihamöykkyjen eteen pitäisi nähdä vaivaa ja treeniä. Tottakai pitää ahkeroida, mutta pikku kikoilla saadaan ne parhaat puolet esiin. Esimerkiksi poseerausasennot ja kisavärit korostavat niitä muotoja, joita lavalla arvostellaan. Eli asennot ja lookki nyt vaan kuntoon, niin pikku mimmikin näyttää joltain lavalla.

Pohdiskelessani olenko liian pieni body fitnekseen ja olisiko bikini fitness sittenkin ollut parempi, valkku tokaisi, että "Noilla lihoilla voit unohtaa bikinin kokonaan!" Erittäin rohkaisevaa. Jotain hyviä lihoja mussa kai sitten on. Ja niin siirtyi itsevarmuuskäyrä miinukselta plussan puolelle.

Olen päättänyt, että vaikka lihakseni eivät ympärysmitaltaan enää kasvaisi, niin ainakin tahdon olla kireässä kunnossa lavalla. Sellanen tiukka pieni paketti. Vähän kuin rusina - kuiva ja ruskea. Ja ruskealla meinaan sitten sitä purkista saatavaa brunaa... Ja mitä pienempi rasvaprosentti niin sitä paremmin lihakset erottuvat, vaikka sitten olisivatkin ihan pienet mini-lihakset.

Vaikka mulla näitä henkisiä kriisejä aina välillä pukkaa tulemaan niin on tämä projekti antanut myös paljon hyvää. Ensi kerralla lupaankin kertoa hyvistä puolista, joita tämä kisataival on minulle jo tähän mennessä antanut, vaikken vielä ole edes ehtinyt lavalle asti!

Nyt ei muuta kuin hyviä kuvakulmia etsimään ja illuusiota luomaan!