Miten menee?

Suklaaövereistä huolimatta selviydyin ilman mässykrapulaa aatosta. Joten joulupäivänä raahasin oman takamukseni lisäksi myös äidin mukaan salille. Ollaankin nyt käyty muutaman kerran yhdessä voimailemassa. Ensin jumpattiin rintapalat juntturaan ja nyt arastellaan takareisiä. Äipän kanssa on mukava käydä siitäkin syystä puntilla, että meillä menee suurin piirtein saman verran aikaa jumppailuun. Taidetaan olla molemmat sellaisia liikerohmuja, ettei millään meinattaisi lopettaa. Otettiin jopa yhteinen saliselfie, mutta ei kehdattu julkaista sitä.

Joulu oli aikamoinen koettelemus myös kiusausten osalta. Etenkin vierailu sukulaisten luo oli itsehillinnän huipennus. Mieleni teki syödä mustikkapiirakkaa, suolaista piirakkaa, lörtsyjä ja rommipullia kermavaahto täytteellä. Niin ja suklaata! Nyt vasta olen kokenut suurta houkutusta herkkuihin. Aikaisemmin, kun olen jättänyt namut omasta tahdosta syömättä, en kamppaillut tällaisten ajatusten kanssa. Tää on varmaan psykologista. Kun namit on ns. kielletty, niitä tekee mieli. Tai sitten se johtuu vaan siitä, että jouluna on suklaata niin paljon esillä. Poikaystävä lohdutti, että kyllä tää helpottaa, kun palataan Jyväskylään. Olen lohduttautunut myös ajatuksella talvihäistä, jotka ovat heti uuden vuoden jälkeen. Hääjuhlaan minun ei tarvitse viedä omia kippoja ja rasioita. Olishan se ehkä vähän noloa, jos menisin kemuihin omien eväiden kanssa. Ja saan kuulema syödä hääkakkuakin! Kivaa tää massankasvatus.

Jouluturvotusta etsimässä suonisin käsin.

Vaikkei herkkukrapula vetänyt sängyn pohjalle, niin taitaa kurkkukipu tehdä sen. Eilen jo aavistin tulevaa, mutta en malttanut pysyä salilta pois. Illalla äänikin alkoi painua ja nenä tiputtaa nesteitä. Tänä aamuna peli oli jo selvä. Kipeys tuli kylään, eikä rautojen luokse ole asiaa tässä kunnossa. Ei kuulunut suunnitelmiini sairastaa, enkä millään joutaisi olemaan kipeänä. Jos tunnolliset opiskelijat sairastaa lomalla, niin entäs tunnolliset treenaajat?

Tervettä loppuvuotta kaikille!